Hiustensiirto

Hiustensiirto

Haluaisin, että minuun ollaan yhteydessä puhelimitse.

 

Nimi
Puhelinnumero
Kysymys
   

Niin kuin missä tahansa esteettisen kirurgian leikkauksessa,  kannattaa hiustensiirtoasioissakin selvittää, kuinka monta vuotta ja kuinka paljon kyseessä oleva lääkäri on suorittanut kyseessä olevia toimenpiteitä (tässä tapauksessa hiustensiirtoja).

Olemme korjanneet vuosikymmenien aikana lukuisia epäonnistuneita hiustensiirtotuloksia ja korjaamme niitä edelleen jatkuvasti. Potilaita tulee eri maista ja näissä epäonnistuneissa tapauksissa hiustensiirtotiimin kirurgi ei ole perehtynyt tekemäänsä toimenpiteeseen. Hiustensiirtoja on tehty vuosikymmeniä ja tänä aikana on kertynyt hyvin paljon erittäin oleellista tietotaitoa siitä, miten saadaan hyviä tuloksia ja vältetään huonoja.

Uudella, aloittelevalla kirurgilla, jolla ei ole kokemusta sadoista toimenpiteistä, eikä ole osallistunut kymmeniin koulutustilaisuuksiin, on huomattava riski epäonnistumisiin.

Niin hiustensiirroissa, kuin muissakin leikkauksissa kannattaa pyytää nähdä kyseisen lääkärin tuloskuvia. (Meidän tuloskuvia on käytetty monessa maassa ja paikassa  niin, että lääkäri on näyttänyt meidän tuloskuviamme omina tuloskuvinaan.)

Hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi hiustensiirroissa, kuten kaikessa muussakin plastiikkakirurgiassa, leikkaavalta kirurgilta ja kaikilta leikkaustiimin jäseniltä   (tässä tarvitaan iso ja kokenut  tiimi, jotta pystytään aikaansaamaan  näyttäviä tuloksia) edellytetään  huippuosaamista ja pitkäaikaista kokemusta vastaavanlaisista toimenpiteistä.

Olemme havainneet, että kaksi sairaalamme palveluksessa aikanaan ollutta henkilöä, joista toinen on peruskoulutukseltaan kondiittori ja toimi meillä laitoshuoltajana ja toinen sairaanhoitaja, ovat perustaneet yrityksen, joka markkinoi  hiustensiirtoleikkauksia yhteistyössä kirurgien kanssa, joilla on hyvin vähän  kokemusta tällaisista leikkauksista.

Sairaalassamme tehdään hiustensiirtoja päivittäin, toisinaan jopa kaksi toimenpidettä päivässä. Tällöin henkilökunnalla pysyy hiustensiirroissa tarvittava poikkeuksellisen vaativa ammattitaito hyvin yllä verrattuna sellaisiin paikkoihin, joissa kyseisiä toimenpiteitä tehdään ehkä kerran tai kaksi kuukaudessa. Tai jopa tätäkin harvemmin.

Kehotamme itse kutakin miettimään, kannattaako lähteä omalla olemuksellaan ”harjoittelukappaleeksi” vai kannattaisiko luottaa sellaiseen tekijään, joka on keksinyt maailman tärkeimmän hiustensiirtomenetelmän eli follicular unit mikrosiirteet ja jolla tästä syystä on mainitusta hiustensiirto-tekniikasta maailman pitkäaikaisin kokemus  ja maailman  laajimpia  tieteellisiä näyttöjä alalta (väitöskirjatyö hiustensiirroista) sekä  potilashoidollista näyttöä 1970-luvulta lähtien.

Viime aikoina esiin tulleet  Viron rintaimplanttitapaukset ovat valitettava esimerkki siitä, mitä voi saada aikaan toiminta, joka ei ole riittävän ammattitaitoista.

1. Olemme hiustensiirtojen alalla johtava klinikka maailmassa.

2. Hiustensiirto tehdään kivuttomasti paikallispuudutuksessa.

3. Hiukset saa pestä usein jo seuravana hiustensiirron jälkeisenä päivänä ja jollei turvotusta ole yön aikana ilmentynyt, työhönkin voi palata yleensä jo heti seuraavana päivänä.

4. Maailman pisin kokemus maailman tärkeimmästä ja parhaimmat tulokset antavasta follicular unit micro hiustensiirto-menetelmästä.

5. Professori Nordström keksi mikrosiirteet vuonna 1979 (Katso Aesthetic Plastic Surgery Volume 5, Number 3, 1981) miestyyppisen kaljuuntumisen hoitoon

6. Meillä on iso, hyvin koulutettu ja kokenut hiustensiirto-tiimi, joka on välttämätön hyvän tuloksen aikaansaamiseksi.

7. Olemme käytännössä tehneet kaikki Suomen hiustensiirrot.

Hiukset

Hiustenlähtö on monille tuttu ongelma: kaljuuntuminen koskettaa merkittävää osaa aikuisväestöstä. Noin 50-vuotiaista miehistä jopa puolet kärsii eriasteisesta kaljuuntumisesta, naisilla osuus on vähäisempi. Tavallisinta on ns. miestyyppinen kaljuuntuminen. Syynä hiustenlähtöön voi perinnöllisten syiden lisäksi olla esimerkiksi stressitilanne.

Kaikkia paljaat ohimot ja päälaen kaljuuntuminen eivät kiusaa, mutta joillekin niistä voi tulla suuri ongelma. Moni vastaanotolle tullut nuori mies on kertonut, miten pahalta hänestä on tuntunut, kun hän on huomannut, että hiuksia alkaa irrota tukanpesun yhteydessä normaalia enemmän - ja miten hän masentui, kun hän ymmärsi, etteivät hiukset enää tulee takaisin. Kaljuuntuminen on merkinnyt heille henkisten paineiden kasvamista. Useimmat heistä ovat kokeilleet melkein kaikkia markkinoinlla olevia lääkkeitä, luontaistuotteita ja hoitoaineita - valitettavasti tuloksetta. Vaihtoehtoina tässä tilanteessa ovat yleisesti kaljuna pysyminen, tupeen hankkiminen - tai hiustensiirrot.

Professori Nordström

Ensimmäiset hiustensiirtoleikkaukset Suomessa teki Nordström vuonna 1974.

Kiitosta ja kunniaa

Hiustensiirrot ovat kiinnostaneet minua jo pitkään. Aloitin ne ensimmäisenä Pohjoismaissa 1970-luvulla ja tein tohtorinväitöskirjani tältä alalta - se on maailman ainoa hiustensiirtoja käsittelevä väitöskirja. Keksin jo vuonna 1978 mikrosiirteet miestyyppisen kaljuuntumisen korjaamiseksi. Tästä julkaisin artikkelin Aesthetic Plastic Surgery -nimisessä lehdessä 1981. Nykyisin menetelmää pidetään laadukkaimpana tapana saada pysyvät hiukset kaljulle alueelle. Pienten mikrosiirteiden käyttäminen eri muodoissa onkin jo kansainvälisesti yleinen tapa hoitaa kirurgisesti miestyyppistä kaljuuntumista. Tämä on kuitenkin mahdollista vain niissä harvoissa paikoissa, joissa on riittävästi koulutettu henkilökunta, jotta toimenpide onnistuu. Vuonna 1997 hiustensiirtotutkimuksen maailmanjärjestö myönsi minulle Barcelonassa pidetyssä kokouksessaan alan korkeimman tutkimustyöstä annetun tunnustuksen, Platinum Follicle -palkinnon.

Hiustensiirto-menetelmiä

Tänään hiustensiirrot ovat sairaalassamme päivittäisiä toimenpiteitä. Meillä on tehty yli kolmenkymmenen vuoden aikana yli 20 000 hiustensiirtoleikkausta.

Hiustensiirtoleikkausta harkitsevan kannattaa pyytää nähtäväksi valokuvia juuri leikkaavan kirurgin omista tuloksista. Kannattaa varmistua siitä, että nämä valokuvat tosiaan ovat juuri tämän leikkaavan plastiikkakirurgin omia tuloksia, koska usein maailmalla esitetään muiden (esimerkiksi Professori Nordströmin Plastiikkakirurgisen Sairaalan tuloksia) omina. Mm. etuhiusrajan lähikuvat kertovat selkeästi työn laadusta.

Oleellista on myös että ottoalueen hiusten ominaisuudet säilyvät siinä paikassa, johon ne on siirretty. Tämä tarkoittaa että siirretyt hiukset kasvavat pysyvästi loppuelämän. Tämänlainen tilanne on juuri esim. mies- tai naistyyppisessä kaljuuntumisessa ja vammatapauksissa.

Nykyisin parhaan tuloksen antavat pienet mikrosiirteet ns. follicular unit -siirteinä. Tämä menetelmä vaatii erittäin paljon taitoa ja ison erityisesti harjoitetun työryhmän, jotta nämä kaikki mikroskoopin alla leikatut hiukset saadaan vahingoittumattomina siirrettyä uusiin kasvupaikkoihinsa. Siksi maailmalla vielä käytetään eniten minisiirteitä, jotka ovat isompia siirteitä. Niitä on helpompi tehdä ja hiustensiirto vie vähemmän aikaa - joskaan lopputulos ei ole samaa luokkaa. Ne antavat helposti tupsuisen vaikutelman ja niitä ympäröi usein paljain silmin näkyvä arpi. Follicular unit siirteet näyttävät luonnollisilta eikä yleensä edes kampaaja pysty näkemään että hiukset poikkeaisivat millään tavalla luonnollisista tai että ne olisivat kirurgisesti aikaansaatuja.

Etuhiusraja

Yllä olevasta kuvasta voit nähdä, että meillä hiustensiirrolla tehty etuhiusraja on erittäin luonnollinen.

Hiustensiirroissa on vaatimuksena, että pysyvästi kasvavien hiusten alueella - takaraivossa ja sivuilla - kasvaa riittävästi hiuksia joita voidaan käyttää "varaosina".

Pyrimme jatkuvasti kehittämään hiustensiirtomenetelmiä. Tulevaisuudessa voimme ehkä tehdä yhdestä hiuksesta kaksi hiusta, tai jopa useamman. Silloin poistuu se ongelma, että varaosia ei ole riittävästi halutun tuloksen aikaansaamiseksi.

Professori Nordström on edelläkävijä ja sairaalamme tarjoaa edistyksellisimmät plastiikkakirurgiset ratkaisut. Meiltä saatte parhaan mahdollisen hiustensiirtoratkaisun ja plastiikkakirurgisen palvelun.

Kaikki Professori Nordströmin Plastiikkakirurgisen Sairaalan hiustensiirtomenetelmät ovat asiakkaalle turvallisia menetelmiä luonnollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Professori Nordströmin Plastiikkakirurgisen Sairaalan hiustensiirtomenetelmiin voi tutustua näillä kotisivuilla sekä hiustensiirtovideossamme ja esitteessämme.

Ensikäynnillä professori Nordström, hänen henkilökuntansa ja asiakas suunnittelevat yhdessä tulevat toimenpiteet. Sairaalamme henkilökunta varaa asiakkaalle runsaasti aikaa jo ensimmäisellä vastaanotolla, jotta kaikki hiustensiirtoihin liittyvät kysymykset ehditään käymään kunnolla läpi.

Kun kysymyksessä on esimerkiksi hiustensiirtoleikkaus, jossa asiakkaalle siirretään hiuksia takaraivolta kaljuille alueille, tulee asiakas sairaalaan leikkauspäivän aamuna ja pääsee kotiin iltapäivällä tai illalla.

Miehille tyypillinen kaljuuntuminen
Miehille tyypillinen kaljuuntuminen.
Onnistunut hiustensiirto
Ensimmäinen hiustensiirto tälle henkilölle on tehty meidän sairaalassamme jo 70-luvulla.

Etuhiusraja

 

Tässä kuvassa näkyy yllä olevan henkilön hiusraja. Hiustensiirtoleikkauksen jälkeinen hiusraja on täysin luonnollinen, siinä ei esiinny tupsuisuutta tai mitään muutakaan erikoista. Edes oma parturi ei pysty sanomaan, että lopputulos olisi aikaansaatu histensiirrolla.

Omat, pysyvästi kasvavat hiukset ovat paras vaihtoehto kaljuuntumisesta kärsivälle.

Varaa siis aikasi vastaanotollemme – hiustensiirtoasioissa konsultaatiokäynti on maksuton.

 

Mikrosiirteet ja follicular unit -tekniikka

Hiustensiirrot tehdään paikallispuudutuksessa. Asiakkaat makoilevat mukavassa, pehmustetussa hoitotuolissa. He voivat joko katsoa elokuvia, kuunnella musiikkia tai nukkua. Välillä he voivat jaloitella, käydä syömässä tai wc:ssä Useita tunteja kestävän toimenpiteen aikana tarjoamme potilaalle lounaan. Hiustensiirrot ovat asiakkaalle kivuttomia toimenpiteitä, vain paikallispuudutuksen laittaminen tuntuu hieman.

Hiustensiirrossa siirrettävät hiukset otetaan siltä alueelta, jossa on pysyvää hiustenkasvua, toisin sanoen takaraivolta. Yhdessä hiustensiirrossa voidaan istuttaa jopa 5 000 hiusta yhteensä yli 3 000 siirteessä. Normaalisti hiukset kasvavat yksikköinä, jotka rakentuvat 1-5 hiuksesta, talirauhasesta, karvankohottajalihaksesta ja niitä ympäröivästä kalvosta. Tällainen siirre eli yksikkö, follicular unit, on mahdollista irrottaa suuremmasta kokonaisuudesta uuden tekniikan avulla leikkaussalissa.

Kapea suikale hiuksia kasvavaa päänahkaa leikataan takaraivolta ja suikaleen ottokohta ommellaan heti kiinni (katso alla oleva piirros). Tästä suikaleesta leikataan mikroskoopin alla noin yhden mm:n levyisiä "slivereitä". Siirteet eli yksiköt leikataan mikroskooppia apuna käyttäen "slivereistä".

Hiustensiirtomenetelmä

Ennen hiustensiirtoa
Ennen hiustensiirtoa
Hiustensiirron jälkeen
Hiustensiirron jälkeen
Ennen hiustensiirtoa
Ennen hiustensiirtoa
Hiustensiirron jälkeen
Hiustensiirron jälkeen
Ennen hiustensiirtoa
Ennen hiustensiirtoa
Hiustensiirron jälkeen
Hiustensiirron jälkeen

Ylläolevassa kuvasarjassa nähdään henkilö ennen ja jälkeen hiustensiirtoleikkauksen. Kaljuuntuminen oli edennyt hyvin laajalle alueelle.

Plastiikkakirurgisten leikkausten onnistumista ei maailmalla taata. Hiustensiirrot tekevät meillä poikkeuksen: meillä on niin paljon kokemusta, että annamme takuun siitä, että vähintään lupaamamme määrä hiuksia kasvaa.

Siirteiden valmistaminen follicular unit -tekniikalla on työlästä. Meillä tähän työhön on koulutettu kymmenkunta henkilöä ja toimenpidettä varten on käytettävissä kuusi mikroskooppia. Mikrosiirteet istutetaan yksi kerrallaan kaljuuntuneelle päälaelle. Päänahkaan tehdään neulalla pieni reikä ja siirre asetetaan paikoilleen välittömästi. Hiusten istuttaminen on tarkkuutta vaativaa työtä. Yksiköt asetetaan joskus hyvin lähekkäin, noin 1 millimetrin etäisyydelle toisistaan. Hiusraja eli hiusten pehmeä vyöhyke rakennetaan potilaan kanssa tehdyn suunnitelman mukaan, niin että hiuksia asetetaan luonnollisen näköisen tuloksen aikaansaamiseksi hajautetusti, siten ettei synny keinotekoisen näköistä rajaa. Jos halutaan vielä tuuhentaa aluetta, hiustensiirto voidaan toistaa montakin kertaa, kunnes haluttu hiustiheys on saavutettu. Esimerkiksi silloin, kun ohimolahdelmiin halutaan saada erityisen tuuhea hiustenkasvu. Useamman hiustensiirron mahdollisuus riippuu kuitenkin "varaosien" riittävyydestä. Hiustensiirto vaatii onnistuakseen ison työryhmän: jopa 3 000 siirteen tekeminen yhdessä toimenpiteessä on melkoinen urakka. Aikaa se vie hiustensiirto-tiimiltä noin seitsemän tuntia. Hiustensiirtoleikkauksen päätyttyä päähän laitetaan sidos, jota pidetään yön yli. Pienemmissä hiustensiirroissa ei sidosta tarvita.

Yhdessä hiustensiirrossa, jossa käytetään follicular unit -menetelmää, voidaan neliösenttimetrin alueelle yhdessä leikkauksessa saada kasvamaan yli 100 hiusta.

Ennen hiustensiirtoa

Yllä olevasssa kuvasarjassa henkilö ennen hiustensiirtoleikkausta. Tälle henkilölle siirrettiin yhteensä noin 4000 siirrettä.

Alla olevissa kuvissa sama henkilö hiustensiirtoleikkausten jälkeen.Tämä siirremäärä voidaan nykyään helposti tehdä kahdella siirtokerralla.

Hiustensiirtoleikkauksen jälkeen Hiustensiirtoleikkauksen jälkeen

Luonnollinen hiusraja
Näin luonnolliselta ylläolevan henkilön hiusraja näyttää kahden hiustensiirron jälkeen.

Toimenpide on potilaalle täysin kivuton ja erittäine helppo

Jokaiselle tehdään yksilöllinen hiustensiirto: asiakkaat tulevat meille ympäri maailmaa, korjaamme myös paljon ulkomailla tehtyjä hiustensiirtoja.

Potilaan halutessa teemme hiustensiirto-toimenpiteen myös FUE-tekniikalla.

Mitä on FUE ja miten se tehdään?
FUE (follicular unit extraction) on tekniikka, jossa pienellä n 0,6-1,2 mm halkaisijan stanssilla leikataan irti siirrettävät hiukset mahdollisuuksien mukaan luonnollisesti kasvavina ryhminä (1-4 hiusta). Tekniikkaa on käytetty sairaalassamme ensimmäisen kerran jo 1970-luvulla.

FUEn hyvät puolet
Ottoalueelle ei tule viivamaista arpea, vaan pieniä
arpitäpliä, jotka ovat usein huomaamattomia. Tämä on  eduksi mm. niille asiakkaille, joilla on taipumus arpien leviämiseen.

FUEn huonot puolet
Etenkin pohjoismaisissa silkkimäisissä ja ohuissa hiustyypeissä hiusjuuret saattavat usein katkeilla. Tällöin kasvavien hiusten määrä siirteissä on heikompi kuin strip-tekniikalla, joskus vain alle 50% hiuksista kasvaa, kun strip-tekniikalla vastaava luku on useimmiten yli 90%. Tällöin hyviä siirteitä menee hukkaan kun hius ei kestäkään itse siirtoa. Yleensä kaljuuntuneilla on muutenkin vähän siirrettäviä varaosia, joten niiden tuhlaaminen ei ole järkevää. FUE-teknikalla kasvu voi joskus olla jopa alle 50% siirretyistä hiuksista, kun strip-tekniikalla se on yleensä yli 90%. Ottaen huomioon tekniikan työläyden, korkeammat hinnat ja heikommat tulokset on FUE toimenpiteenä kalliimpi kuin strip-tekniikalla tehty hiustensiirto. FUE siirteen hinta saattaa olla jopa nelinkertainen verrattuna strip-tekniikkaan.

FUE vai Strip -tekniikka?

Strip –tekniikalla tehtävä hiustensiirto voittaa yleensä ehdottomasti FUE tekniikalla tehdyn hiustensiirron vastakkainasettelussa, kun punnitaan hyviä ja huonoja puolia. Tietyissä tilanteissa FUE –tekniikkaa kannattaa käyttää. Strip –tekniikan hiukset istutettuina eivät eroa ulkonäkönsä ja luonnollisuutensa suhteen toisistaan tai ”normaaleista” hiuksista. FUEn heikot tulokset ja siirteiden tuhoutuminen tekevät tekniikasta kalliin. Kiinnostuitko eri hiustensiirtomenetelmistä?

Varaa vastaanottoaikasi tästä tai kysy lisää asiantuntevalta henkilökunnaltamme!

Jälkihoito on erittäin helppo

Hiukset saa usein pestä heti hiustensiirtoa seuraavana päivänä. Sidoksen voi tulla poistattamaan ja hiukset pesettämään sairaalaamme, mutta tämän voi yhtä hyvin tehdä myös kotona. Pienten hiustensiirtojen jälkeen töihin pääsee usein jo seuraavana päivänä, mutta suurempien hiustensiirtojen yhteydessä esiintyy turvotusta toimenpiteen jälkeen 3-5 päivän ajan otsan alueella ja silmäluomissa.

Suuri osa siirretyistä hiuksista menee "lepovaiheeseen" pian leikkauksen jälkeen ja irtoaa. Hiukset alkavat kasvaa 3-6 kuukauden kuluttua. Esimerkiksi puolen vuoden kuluttua hiukset ovat 1-7 senttimetrin pituisia. Siirretyt hiukset kasvavat lepovaiheen jälkeen normaalisti koko loppuelämän ajan eli noin 1cm kuukaudessa.

Olemme tehneet yli kaksikymmentätuhatta hiustensiirtoleikkausta, emmekä ole koskaan nähneet asiakasta, meidän hiustensiirtomme jälkeen, jolla ei olisi hiustensiirrosta hiustenkasvua. Niinpä meidän on helppo antaa asiakkaalle takuu siitä, että vähintään luvattu määrä hiuksia kasvaa.

Hiustensiirto on toimiva ratkaisu kaljuuntumisongelmaan, tästä voit varata vastaanottoaikasi.

Ennen hiustensiirtoa
Ennen hiustensiirtoa
Hiustensiirron jälkeen
Hiustensiirron jälkeen

Täysin luonnollinen hiusraja

Minisiirteet

Minisiirteet ovat mikrosiirteitä isompia, eikä lopputulos ole näin ollen yhtä luonnollisen näköinen kuin follicular unit -tekniikalla valmistettuja mikrosiirteitä käytettäessä. Minisiirteiden suosio perustuu halvempiin tuotantokustannuksiin mikä johtuu helpommasta hiustensiirto-tekniikasta ja pienemmästä työmäärästä.

 

Matin stoori

"Kun huomasin, että hiuksia lähti päästäni aina vain enemmän, masennuin. Häpesin kaljuuntuvaa päälakeani enkä enää uskonut itseeni. Tein rohkean päätöksen ja hakeuduin hiustensiirtoon. Kun uudet hiukset alkoivat kasvaa, tunsin saavani kiinni elämästä. Se oli loistava kokemus. Sen koomin minulla ei ole ollut ongelmia itsetunnon eikä masennuksen kanssa. Ihmisetkin suhtautuvat minuun jälleen normaalisti, ainakin siltä tuntuu."

Sepon stoori

Seppo on kirjoittanut pyynnöstä oman tarinansa. Siinä on kolme osaa: nousu, tuho ja uusi nousu – ja yksi sankari, Seppo itse. Oheinen lainaus on viimeisestä osasta.

"Mulla on nyt takana useampi hiussiirtoleikkaus. Mun pyrstö ei ole tuuhein eikä se ole komein mutta nyt mua sentään joskus onnistaa. – Joskus.

Jostain syystä mun voima on mun hiuksissa.

Jotkut yrittävät väittää että mun ongelma ei ollut fyysinen vaan psyykkinen. Heidän mielestään mulla oli vain heikko itsetunto ja olisin päässyt paljon helpommalla jos olisin hyväksynyt itseni sen näköisenä kuin olin. Kyllähän mä itse tulin toimeen oman ulkönäköni kanssa. Ongelma oli siinä ettei muu maailma tullut toimeen mun ulkonäköni kanssa. Jos mä olisin joutunut elämään autiolla saarella lopun elämäni, niin silloin ei ois ollu mitään välii miltä mä näytän. Mutta kun mä jouduin joka päivä tekemisiin ihmisten kanssa jotka jostain syystä mut nähdessään osasi heti tehdä sen päätelmän että mun oli pakko olla jotain pahaa, rikollinen tai muu roisto. Oliko se heikko itsetunto kun omasta mielestäni en ollut roisto?

Joskus joku tulee sanomaan mulle että jos mä olisin ollu sä, niin mä olisin kyllä leikannu itteni ihan kaljuksi. Kaljuhan on seksikästä. Mä vastaan että siitä vain. Jokainen tekee niin kuin parhaimmaks näkee. Ja jos musta joskus tulee tuntumaan siltä, että ois kiva olla välillä kalju, niin mikä mua estää leikkaamasta itseäni kaljuks?

Ennen hiussiirtoja mä näytin ikäistäni vanhemmalta. Nyt tilanne on muuttunut täysin. Monet pitää mua paljon nuorempana mitä mä itseasiassa olen. Musta tuntuu aivan siltä kuin mulle olisi annettu mahdollisuus elää viimeiset kymmenen vuotta uudestaan. Parasta tässä on se, että nyt mulla on käytettävissä kaikki se elämänkokemus siltä edelliseltä kerralta. Tällä kerralla mä tuun tekee monet asiat toisin. Vaikka olenkin mestari."

Hiustensiirto - hiustensiirrot - Rolf Nordströmin blogi